Aspön kappeli


Aspön saari sijaitsee n. 10 meripeninkulmaa Korppoon pääsaaresta etelään. Saaressa on sijainnut kappeli ainakin 1600-luvulta saakka. Vuodelta 1696 löytyy merkintä, että kappeli on todettu huonokuntoiseksi. Sittemmin vanha kappeli on korvattu uudella vuosina 1727, 1850 sekä 1905.

Nykyisen kappelin edeltäjä rakennettiin vuonna 1905. Rakennuksessa oli hirsiseinät, jotka paneloitiin niin sisä- kuin ulkopuoleltakin ja maalattiin punaiseksi valkoisine kulmineen. Rakennelma oli tukeva, mutta 3. päivänä lokakuuta 1949 kappeli tuhoutui voimakkaassa syysmyrskyssä. Saarelaiset pitivät kappelistaan, ja ryhtyivät välittömästi keräämään varoja kappelin rakentamiseksi uudelleen. Uudet piirustukset valmistuivat vuonna 1952; näiden mukaan saareen oli tarkoituksena rakentaa uusi varsinainen kirkko kahdella kirkokellolla varustettuine länsitorneineen. Kun Korppoon seurakunta lopulta joutui toteamaan, ettei seurakunta kykenisi rahoittamaan uudelleenrakennustöitä, silloinen kirkkoherra Erik Lindqvist päätti kääntyä Kirkkojen Maailmanneuvoston puoleen Geneveen pyytäen taloudellista tukea. Syrjäisen pikkuseurakunnan rohkea pyyntö sai hyvin myötämielisen vastaanoton. Kesällä 1955 ja 1956 Aspön saareen kokoontui joukko nuoria eri puolilta maailmaa, aina Yhdysvaltoja ja Japania myöten, rakentamaan saaren asukkaille uutta kappelia.

Nykyinen kappeli on arkkitehti Ilmari Wirkkalan suunnittelema ja on mitoiltaan 16 x 9,5 metriä. Rakennusaineena käytettiin kalkkihiekkatiiliä. Kirkon itäpäädyssä on matalampi viisikulmainen kuorisyvennys. Osa kappelin sisustuksesta, kuten esimerkiksi saarnastuoli ja alttaritaulu, on peräisin vuonna 1949 tuhoutuneesta kappelista.

Korppoon seurakunta pitää Aspön kappelissa jumalanpalveluksen kerran vuodessa, heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina. Vuoden 2013 jumalanpalvelus pidetään sunnuntaina 7.7. klo 11.

Muina aikoina kappeli on suosittu nähtävyys ja avoinna ympäri vuoden vierailijoita ja yksityistä hiljentymistä varten. Saaren asukkaat huolehtivat kappelista ja sitä ympäröivästä kirkkomaasta talkoovoimin. Kappeli on varattavissa kirkollisia toimituksia varten, yhteyshenkilönä toimii Monica Aaltonen, puh 040 589 3488.

  
Pääsivulle                                             På svenska                            

Valid HTML 4.0 Transitional